torstai 1. tammikuuta 2015

Vuosi 2014

Vuosi vaihtui, raketit ammuttiin ja kaiken maailman uudenvuodenlupauksia tehtiin. Tai no, itse en tosiaan sukaltanut mitään luvata, sen verran surkeasti hyvin pidin viimekin vuonna lupaukseni...

Sitten aloin tässä miettimään, kuinka paljon olen edistynyt tänä vuonna keppihevosmielessä. Alkuvuodesta, vielä keväälläkin hienoin hevoseni oli Tikru, joten muunmuassa siitä voi päätellä edistystä. Jos verrataan esimerkiksi Aapoon tai muuhun vastaavaan, mun on kyllä itsekkin myönnettävä kuinka outoja hevosia oon aikoinaan tehnyt :'D Vaikka no, enhän siihen asti ollut oikein tekemisissä minkäänlaisen keppihevosaiheisen sosiaalisen median kanssa, en edes tiennyt SKH-foorumin olemassaolosta tai vastaavaa...

Tikrun kanssa kisoissa Askolassa joskus Maalis-huhtikuussa

Dotty oli myös yksi niistä kisahevosistani tähän aikaan, S.V Dotterqueen niminen connemaratamma oli yksi ensimmäisistä käsin ommelluistani, joka syntyi joskus huhtikuussa.


S.V Ilopilleri, eli Ilpo tuli talliin toukokuun lopulla, samaan aikaan kun arabitamma Fizza, jonka myin myöhemmin Kht Kultaratsulle, yhdelle parhaista ystävistäni. Samoihin aikoihin ilmestyi maailmaan myös Rimppa-niminen suokkitamma, joka nykyään lojuu tallissa täyttämättömänä... 



Malla oli myös vielä kesä-heinäkuun ajan melko aktiivisessa käytössä, nykyään asuu kaverillani harrastekäytössä.


Picture
Täsveritamma Shirley eye xx tuli taliin kesäkuussa, ollen Kht Piafflon ensimmäinen hevonen. Susun  on ommellut minä, ja harjan, korvat, silmät ja sieraimet on tehnyt Julia, eli Kht Piafflo. Susu on edelleen aktiivisessa käytössä yhteisenä esteratsunamme, tammalla myös kisataan.
kuva (c) Kht Piafflo


Bandi ja Bella ilmestyivät heinäkuun aikoihin, joista ensimainittu lahjoitettiin Kht Casanentelle, myös yhdelle pahaista ystävistäni. Myös minishettistamma Niisku tehtiin samaan aikaan, ja tämäkin poni asuu nykyisin Kht Piafflolla.
Picture
(c) Kht Piafflo


Bella on edelleen vakio kisaratsuni ja silmänteräni, josta olen onnistunut luomaan oikean lellikin.
(c) Kht Casanente

Aprillipila, eli Reino ostettiin talliin elokuussa, yheiseksi minulle ja Kht Casanentelle. Tämä shettisruuna ostettiin nopean harkinnan jälkeen SKH-foorumin Simbalta, vähän ennen vironmatkaamme.


Popcorn PoxPox, tutummin Poppari, valmistui heinäkuussa, samoin kuin Rocky ja Mörkö, joilla on kaikilla jo uusi koti. Poppari asuu Kht casanentella, Rocky Suomenhevostalli Jujulla ja Mörkö Kht Piafflolla. 

Ra.Ra Reason To Live, arabiori jonka tein joskus syyskuun aikoihin ja olikin vähän aikaa melko aktiivisess näyttelykäytössä lähinnä URL-puolella. Myöhemmin annoin kuitenkin Rikun Kht Casanentelle joululahjaksi, sillä kiinnostukseni tähän poniin hupeni melko nopeasti. 

Sen jälkeen otinkin vastaan tilauksen, mustan valkopään josta en valitettavasti onnistunut löytämään kuvia. Sitten, lokakuun alussa valmistuikin quarab nimeltä November Rain, jonka myin myös myöhemmin (yllätysyllätys) Kht Casanentelle. 

Ruutun jälkeen ei sitten vähään aikaan uusia koneja ilmestynyt, mutta lokakuun lopussa tuli taas into ommella ja talliin ilmestyi kaksi kylmäveristä, suoomenhevonen ja irlannincob. El Bandidon, eli Elmerin sain tehtyä joskus marraskuussa, mutta tämä irkku jäi jostain syystä lojumaan nurkkaan melkein kuukaudeksi. Rajaportin Helinäkeiju on tukkajumalasuokkitamma, josta tuli henkilökohtainen puskapolleni ja harrasteratsuni. Tämäkin heppa oli ommeltu jo kesällä mutta oli jäänyt pyörimään puolivalmiina ties kuinka pitkäksi aikaa. 



Aapo on ruotsinpuoliverinen joka valmistui marraskuun lopussa, samoihin aikoihin kuin syntymäpäivälahjoiksi tehdyt papurikot, Felix ja Picu, jotka tein varta vasten Kht Kultaratsulle ja Kht Piafflolle synttäriponeiksi. Myös sukkaponi Patu näki päivänvalon näihin aikoihin.

Joulukuussa tein toisen tilauksen, Kht Casanenten arabitamman Tellan, Bellan siskon. 
Samaan aikaan Tellan kanssa valmistui suomenhevonen, muodoton exravuri josta päätin tehdä ratsuksikoulutusprojektin itselleni. Tämä tamma kantaa nimea Sukanvarren Ohikiitävä, eli Oona. 

Sen jälkeen ei olekaan juuri lisää tullut, lukuunottamatta quaraboria joka valmistui viime sunnuntaina. Heppa sai nimensä Guns N' Rosesin biisistä, Don't Cry. Niin viisaan päätöksen tein myös, että lempinimeksi tuli Cry. Suomennettuna siis oikea nimi: Älä itke, lempinimi: Itke. 
Kyllä. Nerokasta, eikö? 
Crylla ei vielä ole sivuja, mutta yritän tehdä ne mahdollisimman nopeasti. Kuviakaan en ole ottanut muuten kuin kännykällä, joten saatte tyytyä tietoon että poni on hiirakonkirjava.

Nyt kun mietin, nuo alkuvuodenhepat ovat oikeasti melko karseita verrattuna uudempiin.

Jos siis nyt otamme uuden katsauksen tämän vuoden hevosiin, ymmärrät varmasti.
Picture
(c) Kht Piafflo
(c) Reneta, Kht Casanente


Kehitystä on siis huomattavissa, aika reilusti, sanoisin.


Sitten jätetään vanhat muistot ja keskitytään tulevaan. Viikonloppuna on siis luvassa vuoden ensimmäisen kisat, Kht Red Moonin ja Kht Päivänsäteen yhteiskisat ovat siis kyseessä, ja Reneta ja Sessile tulevat meille yöksi kisoja edeltävänä päivänä ja pyrin saamaan jonkunlaista materiaalia kasaan postauksia varten.

Eli, hyvää vuodenalkua vain kaikille!

1 kommentti:

  1. Omg oon ottanu ton vikan aapokuvan etkä laittanu mitään copyrightiä.
    kamalaa.
    oot ihan surkee kaveri :(

    okeijoo oli kiva vuosi kiitti sulle <33

    VastaaPoista